Aamulla valmistauduin lyhyeen työpäivääni. Aiemmin suunnitelemani asukokonaisuus näytti peilin edessä tarkasteltuna vielä paremmalta, kuin mitä olin osannut odottaa. Mahtavaa!
Työpäivän aikana iloa herättivät lähinnä hyvä tee ja pähkinät.
Kun palasin töistä kotiin vaihtamaan mieheni kanssa vahtivuoroa, odotti minua kolme päivää kovassa kuumeessa riutunut 5-vuotias, joka istui alasti äitiyspakkauslaatikossa piirtäen laatikon reunoihin ja katsoen samalla Muumeja videolta. Kuume oli pysynyt koko päivän vain lämmönnousuna, ja napero oli yhtä aurinkoinen kuin sääkin.
3-kuinen poikamme taas oli normaaleista tavoistaan poiketen simahtanut sohvalle antaen isälle hetken hengähdystauon. Normaalisti nuori herra nukkuu päiväunet vain ulkona liikkuvissa vaunuissa tai illalla kuuden jälkeen auton turvaistuimessa (autoa meillä ei ole).
Kasattuani keittiön tiskipöydälle ympäri asuntoa lojuvia astioita ja kiroillen hiljaa mielessäni edessä olevaa astianpesukoneen tyhjennysoperaatiota, sain yllätyksekseni huomata, että ihana mieheni oli tavallisuudesta poiketen tyhjentänyt koneen! Tätä tapahtuu kyllä muulloinkin, mutta koska olen kotinatsi, on miehen useimmiten viisainta jättää tehtävät minun kontolleni. Olen nimittäin juuri sitä tyyppiä, joka kulkee aina pari askelta jäljessä ja korjaa toisen - omasta mielestäni väärin - tekemän työn mieltymyksieni mukaisesti. Tämä koskee ainakin astianpesukoneen täyttöä, lasien ja kuppien järjestystä kaapissa, pyykkien lajittelua ja erityisesti niiden ripustamista kuivumaan. Ja ei, mies ei tee kotitöitä huonosti, minä vain teen ne vielä vähän paremmin.
Loppuun voin vielä mainita viimeisimmän ilon aiheeni: molemmat lapset nukkuvat, ja minä pääsin hetkeksi hiljaisuuden saattelemana rauhassa internetin ääreen!
Kyllä elämä sitten on ihanaa <3
PS. Yltiöpositiivisuus on myös todella ärsyttävää, joten pyrin tulevaisuudessa moderoimaan ilon aiheiden määrää.
